Eila ja Ismo Benjam Eerolan kiitospuhe Tiedonjyvä 2009 -tilaisuudessa
Arvoisat Maataloustoimittajat, hyvät kuulijat
Olemme vastaanottaneet Tiedonjyvä - palkinnon nöyrän kiitollisina.
Aidon suomalaisen ruuan puolesta olemme tehneet työtä, molemmat huomaamattamme jo varhaislapsuudesta alkaen. Koulun opettajia tuli valistettua perheen uunipaistista ja leivästä, joka oli leivottu oman pellon viljasta.
Yhteinen sarkamme on alkanut reilut 15 vuotta sitten ja lähes yhtä kauan Benjamin Lihatori on ollut yritystoimintaamme. Benjamit ovat kulkeneet polvesta polveen. Ismon isoisä Benjam Eerola viitoitti tietämme possunkasvatusopeillaan ja arvoillaan, toisia huomioiden, koko kylää ajatellen ja ennakkoluulottomasti uusia asioita etsien.
Ennakkoluulottomuus ja ajan voimakas muutos ovat ohjanneet Ismoa visioimaan perusmaataloutemme, viljanviljelyn ja sianpidon oheen muuta yritystoimintaa. Sivuelinkeino ei koskaan kuulostanut hyvältä. Tiesimme, että Benjamin Lihatorissa on aineksia enempään.
Olemme ehkä tehneet toisin. Olemme halunneet tuottaa aidosti hyvää ja maukasta sianlihaa ja nostaa sen sille kuuluvaan arvoon. Olemme halunneet rakentaa Benjamin Hyvin Pidetyn valtakunnallisesti tunnetuksi brändiksi. Asetimme taivaalle tähden, kauas ja korkealle, halusimme olla Suomen Parhaita. Ja se toteutui, liiankin varhain. Vuonna 2001 voitimme Suomen Paras Lihaosasto kilpailun pienten myymälöiden sarjan.
Olemme laajentaneet yritystoimintaamme: Lihatorin ympärillä on myös Benjamin Maatilatori Iitin Kausalassa. Olemme pääosakkaita puolitoista vuotta toimineessa Heila Lähiruokatorissa Heinolassa. Lihatorimme on mukana myös uudessa, iittiläisessä teurastamossa.
Haasteita riittää. Jokainen päivä lupauksemme on lunastettava. Ei riitä että työn tekee kerran, hyvin tekemisen on jatkuttava päivästä toiseen. Lihatiskin äärellä viipyvä asiakas on meille arvokas, häntä haluamme kuunnella ja nöyrästi palvella.
Viestiä on osattava viedä eteenpäin, kertoa tarinaamme, possujemme eloa purupatjalla, isännän mietteitä jälkiruoka heinää tarjoillessa. Kertoa keväisen mullan tuoksun voima, kypsyvän viljan kultainen kauneus. Aika muuttuu, arvot häviävät. On kuitenkin jotain pysyvää, on maa, pelto, vilja ja työmme siitä sianlihaksi. Jos et tiedä mistä ruokasi on kotoisin, onko se silloin mistään kotoisin? Olemme aina halunneet kertoa asioista, aidosti ja rehellisesti. Sille on tilaa ja tarvetta.
Tämän päivän maailma on tulvillaan tietoa. Te hyvät toimittajat olette ison asian äärellä. Mikä tieto saa jalansijaa ja mille asialle annan painoa. Tieto muokkaa maailmaamme.
Kiitokset Teille, hyvät ammattilaiset. Viestimme ei tule kuulluksi yksin peräkylällä huutaen, vaan siihen on tarvittu Teitä, Arvoisat Maataloustoimittajat. Yhteistyö on ollut antoisaa. Olemme ylpeitä tästä huomionosoituksesta. Nöyrä kiitoksemme.
Eila ja Ismo Benjam Eerola, Benjamin Maatilatori, p. 0400 750 491
www.maatilatori.fi
8.12. julkaisut tiedote Tiedonjyvä 2009 -tunnustuksen saajista

