Etusivu » Yhdistys » Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma 2010

Tiedonjyvä

Yhdistys palkitsee joulukuussa Tiedonjyvällä maatalous-, metsä- tai ruoka-alan ammattilaisen, joka on toiminnallaan tuonut julkiseen keskusteluun uusia aineksia.


IFAJ-toiminta


Yhdistys on IFAJ:n jäsen. Yhdistyksen delegaatio osallistuu Belgiassa järjestettävään kongressiin. Yhdistys myöntää apurahoja kongressiin osallistuville yhdistyksen jäsenille. Lisäksi yhdistyksen nimeämä edustaja osallistuu aktiivisesti IFAJ:n executiven toimintaan. Maataloustoimittajat ry osallistuu IFAJ:n kirjoituskilpailuun sekä sähköiseen juttukilpailuun. Lisäksi yhdistyksen jäseniä kannustetaan osallistumaan IFAJ:n valokuvauskilpailuun.


Muu toiminta


Kesän kynnyksellä järjestetään perinteinen Laitumelle lasku -tilaisuus. Mikäli kiinnostusta riittää, syksyllä järjestetään teatteriretki mieluiten johonkin maakuntateatteriin.

Aloitetaan vuoden 2011 ulkomaanmatkan suunnittelu.
Julkaistaan päivitetty jäsenluettelo.

Järjestetään kevätretki Etelä-Savoon Farmari-maatalousnäyttelyyn liittyen. Retkellä vieraillaan myös mahdollisuuksien mukaan Mäntyharjulla järjestettävillä maaseuturakentamisen messuilla.
Toimintavuoden aikana yhdistys pitää yhteyttä maatalous-, metsä- ja ruoka-alan ammattilaisiin ajankohtaisten keskusteluaiheiden taustoittamiseksi ja uusien juttukulmien löytämiseksi.

Jäsenten kiinnostuksen mukaan järjestetään ammatillista kurssitoimintaa esimerkiksi kielenhuoltoon tai verkkokirjoittamiseen liittyen.
Yhdistys myöntää koulutusapurahoja. Hakuajoista ilmoitetaan jäsenkirjeessä sekä yhdistyksen internetsivuilla.